Mitä vaatteita ostin vuonna 2019? (Ostolakkoraportti)

Nyt pääsen vihdoin raportoimaan, kuinka kävi vuoden 2019 vaateostolakon. Pysyikö maltti vaatehankinnoissa vai lähtikö lapasesta?

Kerrataan vielä, että mistä tässä vaatteiden ostolakossani oli kyse. Säännöt ovat olleet samantyyppiset, kuin muutama vuosi sitten muun muassa blogeissa pyörineessä "vuosi ostamatta uusia vaatteita" -haasteessa. Keskeinen ero alkuperäiseen haasteeseen on se, että omassa versiossani on rajoitettu kaikkien minulle uusien vaatteiden ostamista, kun alkuperäisessä kirppariostokset olivat sallittuja. Tein tämän muutoksen siksi, että ostan joka tapauksessa suurimman osan vaatteistani kirppareilta/käytettynä, joten pelkästään kaupasta tehtyjen vaateostosten rajoittaminen ei olisi ollut kohdallani mikään haaste.

1) Haaste on käynnissä 1.1.-31.12.2019.
2) Haasteen aikana saan ostaa enintään 3 itselleni uutta vaatetta.
3) Sukkia ja alusvaatteita voin ostaa tarpeen mukaan.
4) Saadut ja itse tehdyt vaatteet eivät sisälly haasteeseen, mutta niissäkin on hyvä käyttää tilannekohtaista harkintaa.

Vaateostolakon/haasteen lähtökohdista voi lukea tarkemmin täältä.

Julkaisin heinäkuussa puolivuotiskatsauksen, johon mennessä olin tehnyt seuraavat vaatehankinnat:

1. Uhana Designin mekko, käytettynä 95 euroa
2. Massimo Duttin paita, käytettynä 9 euroa (tämä laitettu jo kiertoon)

Lisäksi ostin alkuvuodesta kolmet sukkahousut ja otin käyttöön muutaman vaatteen siskon kirppiskasasta.

Mites sitten loppuvuoden ostokset?

3. Rabin kuorihousut, uutena 126,75 euroa

Tiedän, että kalvolliset vaatteet ovat jokseenkin ongelmallisia ekologisesta näkökulmasta, mutta toistaiseksi ei ole oikein muutakaan järkevää vaihtoehtoa. Harrastan erinäisiä asioita, joissa on mahdollisuus päätyä olemaan ulkona vesisateessa tunteja tai päiviä ilman mahdollisuutta hakeutua välillä sisätiloihin. Ostin uudet housut erityisesti viime kesän Dolomiittien reissua varten, jossa sitten sää onneksi suosi, eikä kuorivaatteille ollut paljoa käyttöä.

Siinä kaikki ostokset!

Lisäksi olen loppuvuonna neulonut yhden pannan ja yhden pipon. Joulupukki toi kahdet leggingsit (vertautuvat tyypiltään enemmän sukkahousuihin).

Koko vuoden vaateostossaldoksi jää siis juuri sallituissa rajoissa olevat 3 vaatetta, joille tuli yhteishinnaksi 230,75 euroa. Näiden kolmen vaatteen joukkoon mahtui myös yksi paniikki-/hutiostos, joka on jo laitettu kiertoon.

Miltä nyt tuntuu? Sanoisin, että tämä haaste sujui melko helposti, mutta oli samalla myös silmiä avaava kokemus. Sen jälkeen, kun tuntee oman tyylinsä ja vaatekaappi koostuu hyvistä perusvaatteista, uusia vaateostoksia ei juurikaan tarvitse tehdä. Jonkin verran käyn edelleen pyörimässä (pienten kotimaisten merkkien ja second handin) nettikaupoissa ja joskus niissä tulee haaveiltua jostakin vaatteesta, mutta päätös ostolakosta on kuitenkin pitänyt.

Näin jälkikäteen mietittynä periaatteessa nämäkin 2 (tai 3) vaatetta olisi voinut jättää ostamatta, jos olisi halunnut olla totaalisessa ostolakossa. Juhliin olisi voinut vielä kerran laittaa jonkun jo kaapista löytyvän (hieman kuluneen) mekon ja ulkoilut olisi voinut hoitaa niillä paikatuilla housuilla, jotka ovat lakanneet olemasta kalvolliset jo vuosia sitten.

Miten tästä eteenpäin vuonna 2020? Eräänlainen jatko tälle haasteelle on mielessä ja palaan siihen erillisessä postauksessa. Yhteenvetona haasteelle voisin kuitenkin todeta, että noin kolme vaatehankintaa vuodessa vaikuttaa järkevältä suuruusluokalta silloin, kun vaatekaapin perusta on kunnossa ja erityistä syytä isompaan vaatekaapin päivitykseen ei ole. Määrä voi olla myös 2, 4 tai 5 ostosta vuodessa, mutta tätä ajatusta voisin hyvin noudattaa pidempäänkin vaatehankintojen kanssa.

Koska niitä vaateostoksia ei tosiaan kovin montaa ollut menneenä vuonna, niin otetaan kuvituskuvaksi jo aiemmassa postauksessa nähty Uhanan mekko.

Kuinka teillä sujui vuosi 2019, vaatehankintojen ja -budjettien suhteen, tai muuten? Onko tälle vuodelle jotakin tavoitteita vaateostosten tai ostamattomuuden suhteen?

Kuinka pääsin eroon pikamuodin ostamisesta?

Pikamuoti ja erityisesti kritiikki sitä kohtaan on ollut taas viime aikoina pinnalla. Tästä aiheesta on hieman jännä kirjoittaa, sillä havahduin siihen, että pikamuotia ei ole minulle oikeastaan enää olemassa. Siksi mietinkin, että onko minulla tästä oikein mitään sanottavaa. Toisaalta huomaan eläväni jokseenkin omassa kuplassani asian kanssa. Ilmeisesti isolle osalle ihmisistä vaateteollisuuden eettiset ja ekologiset ongelmat ovat edelleen uusi asia, osa taas on vasta aloittelemassaan taivaltaan kohti eettisempiä ja ekologisempia kulutustottumuksia.

Täytyy myöntää, että itsellänikin on tässä pitkä matka kuljettu ennen nykyistä tilannetta. Matka on oikeastaan niin pitkä, etten enää muista, mistä se edes lähti liikkeelle. Ehkä vuoden 2007 tienoilla luin erästä blogia, jossa jokseenkin opiskelijabudjetilla elävä bloggaaja kertoi ostavansa pelkästään hyvälaatuisia merkkivaatteita ja hänellä oli tosi vähän vaatteita kaiken kaikkiaan. Silloin ei vielä puhuttu minimalismista tai kapselivaatekaapeista, mutta kyseinen blogi on jäänyt mieleeni. Sieltä on jäänyt hautumaan ajatus, että pienelläkin budjetilla kannattaisi panostaa mielummin hyvälaatuisiin vaatteisiin.

Melko lailla 10 vuotta sitten tein isompaa elämänmuutosta, johon liittyi myös jonkinlainen havahtuminen ekologisissa asioissa. Tässä yhteydessä aloin entisestään miettimään vaatteiden laatua ja pikkuhiljaa myös vaatteiden valmistusolosuhteita. Tällöin tosin vastuullisia vaatemerkkejä ei ollut vielä kovin helposti saatavilla.

Yritin vuosia etsiä jonkinlaista kultaista keskitietä vaatehankintojen kanssa. Hankin paljon vaatteita käytettynä, välillä löytyi jotakin sopivaa ekologisilta vaatemerkeiltä. Samalla ostin edelleen myös vaatteita esimerkiksi Vilasta ja Vero Modasta, tosin käännellen tarkasti pesuohjeet ja materiaalimerkinnät. Kyseisten vaatteiden tuotanto-olosuhteet eivät todennäköisesti kestä päivänvaloa, mutta muuten tarvittaessa tavallisista ketjuliikkeistäkin voi saada ihan hyvälaatuisia vaatteita, kun vähän katsoo mitä ostaa.

Vuonna 2018 seurasin vaateostoksiani ja kuluvan vuoden olen ollut vaatteiden ostolakossa. Nyt näiden viimeisen kahden vuoden aikana olen havahtunut siihen, että niitä pikamuotiliikkeitä ei ole minulle enää olemassa. En koe mitään tarvetta asioida niissä! Tätä ennen olen viimeisimmäksi ostanut alusvaatteita ja sukkahousuja vielä H&M:stä ja Lindexiltä, mutta muuten ei ole tullut enää vuosiin hankittua mitään näistä liikkeistä.

Yhteenvetona otsikon kysymykseen: en ole koskaan ollut mikään erityisen kova ostamaan pikamuotia, mutta nuorempana olen kuitenkin ollut jokseenkin tyypillinen parikymppinen, joka osti vaatteensa H&M:stä, Seppälästä ja Onlystä (ja toki siinä sivussa myös kirppareilta). Kun tarpeeksi monta vuotta miettii näitä vaatejuttuja, niin sitten jossain kohtaa vain tuli se hetki, etten enää edes käy pikamuotiliikkeissä. Valitettavasti minulla ei siis ole tähän mitään yksiselitteistä ja nopeaa vinkkiä. Ajatusmaailma muokkautuu ajan kanssa ja matkan varrella voi tulla takapakkejakin.

Harkitsevan kuluttamisen joulun aikaa! :)

Ajatuksia auton omistamisesta

Olen joskus blogissa maininnut omistavani auton. Koen auton omistamisesta ja autoilusta huonoa omatuntoa ja se onkin mielestäni suurin "ekosyntini". Jotenkin koen, että auton omistaminen ja autoilu on ristiriidassa muun olemukseni kanssa.

Ostin elämäni ensimmäisen auton reilut pari vuotta sitten, samana vuonna kun täytin 30. Ajokortti minulla on ollut 18-vuotiaasta asti, mutta tässä välissä ajoin autolla melko vähän. Olen kai ollut identiteetiltäni ihminen, joka ei aja autolla. Tässä käsityksessä on moni lähipiiristänikin ollut. Kun ostin auton, kuulin kommentteja kuten: "Tämähän on yllättävä käänne!", "Miten sinä nyt luovutit tuossa autottomuudessa, kun olet tänne asti ilmankin pärjännyt", "Se autoilu ei taida olla erityisen ekologista..."

Vaikka olenkin aina (ainakin koko aikuisikäni) ollut hieman viherpiipertäjähippi, niin en ole aktiivisesti vastustanut autoilua, vaan en ole vain tarvinnut sitä aiemmassa elämässäni. Ennen nykyistä asuinpaikkaani olen aikuisiälläni asunut pääasiassa niin, että päivittäin liikkuminen on sujunut mainiosti kävellen tai julkisilla. Toisaalta olen kotoisin maalta, jossa julkinen liikenne on tasoa arkisin pari bussia suuntaansa ja esimerkiksi sunnuntaisin ei kulje busseja ollenkaan.

Yksi yksittäinen ärsytyksen aihe autottomuudessa on ollut erääseen harrastukseeni/vapaaehtoistyöhön liittyvä kulkeminen. Siinä lähes aina kaikki tapahtumat ovat jossakin korvessa julkisen liikenteen ulottumattomissa. Harrastukseen liittyy usein vielä jonkin verran kuljetettavaa tavaraa, vaikka itse kulkemisen muuten saisi jotenkin järjestymään. Näin ollen vuosien varrella jotkin vapaaehtoisprojektit ovat aiheuttaneet ylimääräistä pään vaivaa kulkemisen kanssa.

Nykyinen asuinpaikka on vähän siinä ja siinä, pärjäisikö täällä ilman autoa. Tällä alueella nimellisesti kulkee paikallisliikenteen busseja, mutta niiden ajat eivät oikein osu kohdilleen minkään kulkemisen kanssa. Lähimmälle kaukoliikenteen pikavuoropysäkille oman auton jälkeen seuraavaksi nopein tapa olisi kävellä tai pyöräillä, jolloin kävelyyn pitäisi varata aikaa yli puoli tuntia. Välillä kävelen tätä matkaa, mutta kun tosiaan käyn pitkässä matkassa töissä, niin päivän pituus tällaiselle päivälle olisi muuten normaalilla aikataululla semmoiset 12 ja puoli tuntia. Jotain rajaa sentään, mihin voimavaransa käyttää?

Toinen esimerkki auton käytöstäni on kyläilyt vanhempieni ja siskoni luona naapurikaupungissa, kaupungin keskusta-alueen ulkopuolella. Autolla kumpaankin kohteeseen on noin 45 minuutin matka. Koska siellä lapsuuden kotikylälläni ei tosiaan bussit kulje sunnuntaisin, niin jos haluaisin käydä vanhemmillani sunnuntaikahveilla (käyn melkein joka viikonloppu), minut pitäisi hakea juna-asemalta 15 kilometrin päästä ja palauttaa taas asemalle. Tästä ei sitten autoiltavaa jää enää paljon puuttumaan siitä, että ajan autolla koko matkan.

Oma elämäntapani on jonkinlainen yhdistelmä ekoilua, minimalismia ja säästäväisyyttä. Yritän löytää näiden väliltä jonkin sopivan tasapainon. Toisinaan nämä sopivat hyvin yhteen, joskus taas valinnat vaativat kompromisseja. Koen, että auto helpottaa asumista täällä luonnonläheisellä alueella. Voisin toki asua jossakin kaupungin keskusta-alueella, mutta silloin en pääsisi samalla tavalla hyödyntämään luonnon hyvinvointivaikutuksia. Auto mahdollistaa myös kulkemisen harrastuksiini, joihin monesti jäisi menemättä, jos ei olisi mahdollisuutta käyttää autoa. En ajele autolla huvikseni, vaan yritän edelleen valita julkisen liikenteen tai kävelyn/pyörän silloin kun se järkevästi on mahdollista.

Kuva: Myös aika moneen luontoretkikohteeseen pääseminen vaatii autoilua.