Ajatuksia auton omistamisesta

Olen joskus blogissa maininnut omistavani auton. Koen auton omistamisesta ja autoilusta huonoa omatuntoa ja se onkin mielestäni suurin "ekosyntini". Jotenkin koen, että auton omistaminen ja autoilu on ristiriidassa muun olemukseni kanssa.

Ostin elämäni ensimmäisen auton reilut pari vuotta sitten, samana vuonna kun täytin 30. Ajokortti minulla on ollut 18-vuotiaasta asti, mutta tässä välissä ajoin autolla melko vähän. Olen kai ollut identiteetiltäni ihminen, joka ei aja autolla. Tässä käsityksessä on moni lähipiiristänikin ollut. Kun ostin auton, kuulin kommentteja kuten: "Tämähän on yllättävä käänne!", "Miten sinä nyt luovutit tuossa autottomuudessa, kun olet tänne asti ilmankin pärjännyt", "Se autoilu ei taida olla erityisen ekologista..."

Vaikka olenkin aina (ainakin koko aikuisikäni) ollut hieman viherpiipertäjähippi, niin en ole aktiivisesti vastustanut autoilua, vaan en ole vain tarvinnut sitä aiemmassa elämässäni. Ennen nykyistä asuinpaikkaani olen aikuisiälläni asunut pääasiassa niin, että päivittäin liikkuminen on sujunut mainiosti kävellen tai julkisilla. Toisaalta olen kotoisin maalta, jossa julkinen liikenne on tasoa arkisin pari bussia suuntaansa ja esimerkiksi sunnuntaisin ei kulje busseja ollenkaan.

Yksi yksittäinen ärsytyksen aihe autottomuudessa on ollut erääseen harrastukseeni/vapaaehtoistyöhön liittyvä kulkeminen. Siinä lähes aina kaikki tapahtumat ovat jossakin korvessa julkisen liikenteen ulottumattomissa. Harrastukseen liittyy usein vielä jonkin verran kuljetettavaa tavaraa, vaikka itse kulkemisen muuten saisi jotenkin järjestymään. Näin ollen vuosien varrella jotkin vapaaehtoisprojektit ovat aiheuttaneet ylimääräistä pään vaivaa kulkemisen kanssa.

Nykyinen asuinpaikka on vähän siinä ja siinä, pärjäisikö täällä ilman autoa. Tällä alueella nimellisesti kulkee paikallisliikenteen busseja, mutta niiden ajat eivät oikein osu kohdilleen minkään kulkemisen kanssa. Lähimmälle kaukoliikenteen pikavuoropysäkille oman auton jälkeen seuraavaksi nopein tapa olisi kävellä tai pyöräillä, jolloin kävelyyn pitäisi varata aikaa yli puoli tuntia. Välillä kävelen tätä matkaa, mutta kun tosiaan käyn pitkässä matkassa töissä, niin päivän pituus tällaiselle päivälle olisi muuten normaalilla aikataululla semmoiset 12 ja puoli tuntia. Jotain rajaa sentään, mihin voimavaransa käyttää?

Toinen esimerkki auton käytöstäni on kyläilyt vanhempieni ja siskoni luona naapurikaupungissa, kaupungin keskusta-alueen ulkopuolella. Autolla kumpaankin kohteeseen on noin 45 minuutin matka. Koska siellä lapsuuden kotikylälläni ei tosiaan bussit kulje sunnuntaisin, niin jos haluaisin käydä vanhemmillani sunnuntaikahveilla (käyn melkein joka viikonloppu), minut pitäisi hakea juna-asemalta 15 kilometrin päästä ja palauttaa taas asemalle. Tästä ei sitten autoiltavaa jää enää paljon puuttumaan siitä, että ajan autolla koko matkan.

Oma elämäntapani on jonkinlainen yhdistelmä ekoilua, minimalismia ja säästäväisyyttä. Yritän löytää näiden väliltä jonkin sopivan tasapainon. Toisinaan nämä sopivat hyvin yhteen, joskus taas valinnat vaativat kompromisseja. Koen, että auto helpottaa asumista täällä luonnonläheisellä alueella. Voisin toki asua jossakin kaupungin keskusta-alueella, mutta silloin en pääsisi samalla tavalla hyödyntämään luonnon hyvinvointivaikutuksia. Auto mahdollistaa myös kulkemisen harrastuksiini, joihin monesti jäisi menemättä, jos ei olisi mahdollisuutta käyttää autoa. En ajele autolla huvikseni, vaan yritän edelleen valita julkisen liikenteen tai kävelyn/pyörän silloin kun se järkevästi on mahdollista.

Kuva: Myös aika moneen luontoretkikohteeseen pääseminen vaatii autoilua.

Voitin ennakkoluuloni ja aloitin joogan

Mielikuvani joogasta ovat perustuneet pääosin siihen, kun kävin kokeilemassa BodyBalancea joskus yli 10 vuotta sitten. Osa mielikuvista on peräisin myös erään joogakoulun tiloista, jossa kävin aikaisemmin tanssitunneilla.

Minulla on ollut kaksi päähän pinttynyttä syytä, miksi olen ajatellut, ettei jooga sovi minulle. Olen luonteeltani aika vauhdikas tai ainakaan en osaa keskittyä yhteen asiaan pitkää aikaa. Olen siis ajatellut, että jooga on liian hidasta ja pitkäveteistä minulle. Toinen syy on se, että olen aika jäykkä ja minulla on tiettyjä (osittain rakenteellisia) liikerajoitteita, joiden takia olen ajatellut joogan vaikeaksi tai mahdottomaksi. Lisäyksenä vielä se, että olen ajatellut, että joogassa on väkisin jokin hengellinen tai henkinen ulottuvuus, joka sotii omaa maailmankuvaani vastaan.

Olen kuitenkin miettinyt tätä joogahommaa tässä vuosien varrella. Jos se jooga olisi kuitenkin se, mitä nimenomaan kannattaa vielä kokeilla ratkaisuksi sekä kropan jäykkyyksiin että pään keskittymisvaikeuksiin?

Kuntokeskusjäsenyyteeni kuuluvien ryhmäliikuntatuntien valikoimissa on myös joogaa. Kuulin itse asiassa yhdeltä tutulta, että erään ohjaajaan Flow Jooga -tunnit voisivat olla sellaisia, mitä kannattaisi käydä kokeilemassa. Voitin ennakkoluuloni ja ajattelin, että käyn nyt ainakin kerran katsomassa, että mikä siellä on meininki.

Kuinkas sitten kävikään? Siellä joogassahan oli ihan mukavaa. Toki ensimmäisellä kerralla oli hieman hukassa, että mitä ollaan tekemässä, mutta ohjaaja kertoi aina selkeästi ohjeet, mitä on tarkoitus tehdä. Osa liikkeistä oli hieman haastavia, mutta tunnilla oli ymmärtäväinen ilmapiiri: jokainen voi tehdä liikkeet sen mukaan mitä pystyy. Itselläni tähän sisältyikin merkittävä oivallus, että joogassa voi ihan rauhassa olla aloittelija ja liikkeet voivatkin vaatia pitkäaikaista harjoittelua, ennenkuin ne alkavat sujua oikein. Nimimerkillä alaspäin katsova koira on edelleen aika persoonallinen, mutta kyllä se siitä (ehkä?).

Flow Jooga on myös (nimensä mukaisesti) virtaavasti etenevää, joten siinä ei olla kovin pitkiä aikoja paikoillaan (pois lukien alku- ja loppurentoutukset). Aktiivista tekemistä siis riittää ja tunnit menevät yllättävän nopeasti.

Jooga siis päätyi osaksi viikko-ohjelmaani. Käyn tunneilla lauantaiaamupäivisin, joten tunti tuntuu samalla kivalta siirtymältä viikonloppuun.