Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Ryhdyn ostolakkoon - taas

Joulun ajan materialismiähkyn jälkeen tuntuu tarpeelliselta ottaa etäisyyttä kaikenlaiseen ostamiseen ja kuluttamiseen. Olen vuosien varrella pohtinut blogissa ostolakkoja ja kuluttamista, joten halutessasi voit lukea aiempia aihepiiriin liittyviä tekstejäni taustaksi:


Vuosi sitten tammikuussa 2022 kirjoitin:

"Vaikka olenkin puhunut ostolakkovuodesta, olen itse mieltänyt tämän enemmän jokseenkin pysyväksi elämäntavaksi määräaikaisen lakon sijaan. Tarkoitus on siis jatkaa tätä ylimääräisen kuluttamisen välttämistä myös vuosi 2022. Voi olla, että joissakin asioissa otan silti hieman rennomman suhtautumisen, saatan jopa ostaa uuden ripsivärin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, jos sille päälle satun!"

Vuosi 2022 menikin sitten rennommin, ostin muutamia uusia vaatteita, pääasiassa käytettynä. Esimerkiksi pidempään ostoslistoilla ollut uusi talvitakki ja uudet bikinit tuli hankittua. 

Tähän väliin vinkkailen, että Instagramista kannattaa tsekkailla tunniste #viidenvaatteenvuosi. @juliaihminen ja @planetaarinenvaatekaappi -tileiltä lähtöisin olevan haasteen taustalla on Hot or cool -insituutin tekemä laskelma siitä, että planeetan rajoissa tapahtuvaan kuluttamiseen sopii enintään 5 uutta vaatetta vuodessa. Tähän sisältyy kengät, mutta ei sukkia tai alusvaatteita. Käytettyä voi sitten ostaa tämän viiden vaatteen lisäksi. Jos siis omien kulutustottumusten tarkastelu kestävämpään suuntaan kiinnostaa, mutta totaalinen ostolakko kuulostaa liian extremeltä, niin tuohon viiden vaatteen haasteeseen kannattaa tutustua.

Kuten noista menneiden vuosien ostosyhteenvedoista voi päätellä, niin omat vuosittaiset ostokseni osuvat pääsääntöisesti hyvin noiden viiden uuden vaatteen raamien sisään. Viime vuonna ihan uutena olen ostanut nopeasti laskettuna talvitakin, pyöräilyshortsit sekä harrastukseen liittyvän t-paidan, lisäksi olen saanut lahjaksi merinovillapaidan ja -housut.

Tässä kun siivosin vaatekaappia, niin en oikein ymmärrä, että miten sitä vaatetta voi edelleen olla niin paljon. Iso osa vaatteistani on edelleen jostakin 5-10 vuoden takaa,  mutta periaatteessa edelleen käyttökelpoisia, joten en ole yrittänyt niitä erityisesti karsia. Yhtenä ostolakon tavoitteena on siis pyrkiä hyödyntämään monipuolisemmin sitä, mitä kaapeista jo löytyy. Ostolakon kannalta yksittäisenä tavararyhmänä nousee tosiaan esiin vaatteet, mutta tarkoitus on siis tarkastella muitakin tavarahankintoja.

Ostolakon linjauksella mennään samalla kuin 2021:

"Yleensä ostolakoissa on aina määritelty jotkut säännöt, mutta haluaisin pysyä tässä mahdollisimman yksinkertaisella linjalla. Olisipa helppoa vaan todeta, että mitään ei osteta! Peruslähtökohdaksi olen ajatellut, että mitään sellaista ei osteta, minkä voi korvata jollakin jo olemassaolevalla asialla tai muuten järkevästi tai pienellä luovuudella selvitä tilanteesta ostamatta.

Ostolakko ei koske ruokaa, taloustarvikkeita, henkilökohtaiseen hygieniaan liittyviä välttämättömiä hankintoja, lääkkeitä tai auton kuluja. Kosmetiikka- ja hygieniatarvikkeista loppuneen tuotteen tilalle voi hankkia uuden. Ostolakko koskee ensisijaisesti tavaroita, palveluiden käyttö on sallittua ja joissakin tapauksissa suositeltavaakin."

Näillä mennään siis, saa nähdä kuinka käy. Lähtökohtaisestihan tämän ostolakon pitäisi onnistua, jos ei tee mitään (ostamiseen liittyvää). :D

Aina samat vaatteet - kuvituksena olkoon ikivanha asukuva, koska pidän näitä samoja vaatteita edelleen.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Puoli vuotta ostolakkoa takana

Tässä sitä ollaan, puolet tästä vuoden mittaiseksi määritellystä ostolakosta on takana. On siis hyvä hetki tehdä pieni puolivälikatsaus, missä ostolakon kanssa mennään. (Tästä pääset kertaamaan, mistä ostolakossa on kyse.)

Tiivistetysti: mainiosti sujuu edelleen! Lähtökohtaisesti mitään en ole ostanut, kuten on ollut tarkoituskin. Joitakin kosmetiikka-/hygieniaosaston hankintoja olen joutunut tekemään, lähinnä hammasharjan ja hammastahnan muodossa, lisäksi otin uutena juttuna hoitoainepalan käyttöön (muuten hankinnat ovat tulleet loppuneen tuotteen tilalle). Rajatapaus sääntöjen osalta on luonnonkosmetiikan tarvikkeiden ostaminen. Sain mahdollisuuden osallistua etänä järjestettyyn luonnonkosmetiikkatyöpajaan ja sitä varten tein pienen tilauksen kosmetiikan valmistukseen käytettäviä ainesosia. Itse tehty voide on ollut nyt pari viikkoa testissä ja voi olla, että teen tätä toistekin, kun samoista tarvikkeista saa vielä uudenkin erän tehtyä. Tarvikkeille tuli hintaa noin 15 euroa.

Tein jokin aika sitten myös vaatekaapin läpikäyntiä ja kiertoon lähtevää vaatetta löytyi edelleen jonkin verran, toisaalta kaappiin jäi ihan riittävästi ja vähän ylikin. Karsimiskriteereinä käytin sitä, että jos vaatetta ei ole käyttänyt moneen vuoteen. Lisäksi karsin vääränkokoiset vaatteet sekä sellaiset, joista tuli jollakin tavalla epävarma tai epämiellyttävä olo. Tällä hetkellä en pyri mihinkään tiettyyn vaatemäärään tms. rajaukseen, vaan ajatuksena on, että ne käytössä olevat kuluvat pikkuhiljaa loppuun. Tavallaan ostolakon jatkona kiinnostaisi jopa haaste, kuinka pitkään on mahdollista pärjätä jo kaapista löytyvillä vaatteilla?

Jollakin tasolla pohdin myös sitä, onko järkevää käyttää näin paljon aikoo pyörittelemällä ajatuksissa omia kulutustottumuksia. Ehkä tämän ostolakkovaiheen jälkeen tavoitteena voisi olla sellainen tasapainoinen suhde kuluttamiseen ja kuluttamattomuuteen, niin ettei tarvitsisi käyttää juurikaan aikaa sen pohtimiseen, mitä ostaisi tai olisi ostamatta seuraavaksi. Toisaalta ostolakko on tuonut jo nyt rauhaa sen suhteen, että kaikkiin mielitekoihin voi todeta, että olen ostolakossa, joten tätä ei tarvitse edes harkita.

Ostolakon sivujuonteena olen tänä vuonna seurannut myös rahankäyttöä tarkemmin. Puolivuotiskatsaus näyttää säästöprosentiksi 48 %, samalla nettovarallisuus on kasvanut 9000,91 eurolla. Oma fiilispohjainen tavoitteeni on ollut, että jos saisi noin puolet tuloista säästöön, mutta ehkä tätä tavoitetta voisi kasvattaa loppuvuodeksi vielä vähän. Nettovarallisuuden kasvuun on vaikuttanut varsinaisten säästöjen lisäksi sijoitusten arvonmuutos sekä opintolainan lyhennys.


Kuvituskuva: uusien ostosten sijaan oma kesäpuvustoni on taas koottu vuosia vanhoista kestosuosikeista. Tämä musta mekko on alunperin kulkeutunut kaappiini siskoltani ja alkuperäinen hankinta-ajankohta saattaa sijoittua jopa 15 vuoden taakse. Siitä huolimatta mekko on taas tänä kesänä tuntunut toimivalta ja ajankohtaiselta. (Kuvakin on jo kierrätetty muutaman vuoden takaa.)

Mitä ajatuksia kirjoitus herätti? Voit kommentoida myös Instagramissa!

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

10 vuotta sitten

Äskettäin on Facebookissa ja blogeissa pyörinyt haaste 10 vuotta vanhoista profiilikuvista. Kirjoittelin blogia jo 10 vuotta sitten, blogin painottuessa silloin pääasiassa päivän asu -kuviin ja muihin tyylijuttuihin. Ajattelinkin soveltaa tätä haastetta niin, että kurkataan millaisia kuvia minusta on vuodelta 2009.






Tavallaan asuissa on jotenkin samanhenkinen tyyli, kuin miten pukeudun nykyäänkin. Asujen perusväreinä on mustaa ja harmaata, joskus saattaa jokin yksittäinen muun värinen vaate eksyä mukaan. Tyyliini on kuulunut tuolloin ja kuuluu edelleen eräänlainen tyyleillä leikittely ja eri tyylien kokeilu. Nykyäänkin omaa tyyliäni voivat olla ihan yhtälailla mekot ja korkonilkkurit ja sitten seuraavana päivänä taas huppari ja tennarit.

Toisaalta 21-vuotiaan ja 31-vuotiaan tyylissä on eroavaisuuksiakin, en esimerkiksi välttämättä enää lähtisi noin lyhyessä hameessa ihmisten ilmoille, etenkään keskellä kirkasta päivää. :D Asuissa oli tuohon aikaan enemmän myös rokkityttövivahteita, jotka ovat karsiutuneet vuosien varrella vähemmäksi. Mielenkiintoinen osa tyylievoluutiotani on muutes ollut, että tässä välissä aloitettuani ensimmäisissä oman alani töissä, yritin välillä pukeutua siistimmin ja aikuismaisemmin. Nykyään taas voin mennä töihin melko rennossakin asussa, joitakin yksittäisiä poikkeuspäiviä lukuunottamatta.

Rokkitytöllä oli rikottu polkkatukka, jonka väri vaihteli jossakin mustan ja violetin välillä. Joskus noihin aikoihin sainkin sitten hiusten kotivärjäyksestä allergisen reaktion, jonka jälkeen värjäilin hiuksiani vielä muutaman kerran kampaajalla ja sen jälkeen on menty ihan omalla värillä.

Muistuuko teillä mieleen jotakin erityisiä tyylijuttuja 10 vuoden takaa?

perjantai 1. helmikuuta 2019

Paljonko käytin rahaa vaatteisiin vuonna 2018?



Pidin viime vuonna kirjaa ostamistani vaatteista ja niihin käytetyistä rahasummista. Tämän vaatekirjanpitoni puolivuotiskatsaus löytyy täältä.

Kuinkas sitten kävikään loppuvuoden osalta?

Tässä on siis kaikki vaatteet, jotka ostin vuoden 2018 aikana:
  1. Pitsitoppi Calvin Klein (Käytettynä/kirpparilta) 8,00
  2. Laskettelusukat (Uusi/urheiluliike Rukalla) 34,90
  3. Mekko Marimekko (Käytettynä/Emmy) 34,93
  4. Mekko Marimekko (Käytettynä/Emmy) 44,90
  5. Mekko Marimekko (Käytettynä/Emmy) 54,90
  6. Jakku Tiger of Sweden (Käytettynä/Emmy) 36,90
  7. "Siistimpi" toppi H&M (Käytettynä/paikallinen itsepalvelukirppis) 2,50
  8. Talvitakki Fjällräven (Uusi!/Partioaitta) 349,10 (osa maksettu lahjakortilla, tämä jäi itselleni maksettavaa) 
  9. Välikausi-/sadetakki Didrikssons ("Käytettynä", laput kiinni/Huuto.net) 72,00
  10. Villakangastakki R-collection (Käytettynä/Tori) 38,00
  11. Ulkoiluhousut Haglöfs (Käytettynä/työkaverilta) 20,00
  12. Trikoomekko Vietto (Käytettynä/Rekki) 44,76

Olen siis ostanut 12 vaatetta ja maksanut näistä 740,89 euroa.

Lisäksi vaatteiden huoltoa varten olen hankkinut Gore-Tex-paikan (8,91).

Lisäksi sain seuraavat vaatteet:
  • äitini ompeli minulle yhden mekon
  • sain siskoni vanhat pyjamahousut
  • lapaset työpaikan löytötavaroista
  • asustehuivi joululahjaksi
  • sormikkaat joululahjaksi
  • 3 paria merinovillaisia nilkkasukkia joululahjaksi



Mitä mieltä olen tästä määrästä ja rahasummasta?

Arvelen, että keskivertokuluttajaan nähden olen käyttänyt rahaa hieman vähemmän ja ostosmääräkin saattaa olla pienempi. Itselleni etenkin tämä hankittujen vaatteiden määrä tuli kuitenkin hieman yllätyksenä! En tosiaan asettanut mitään tavoitteita tai rajoitteita, mutta olisin kuvitellut, että ostaisin vuodessa 5-10 vaatetta. Ei tämä toki paljoa siitä mennyt yli.

Syksypuoli meni siis melko lailla takkivalikoiman uusiksi laittamisessa. Takit ovatkin jo useamman vuoden olleet hieman murheenkryyni, kun en ollut saanut uusia hankituksi ja entiset takit olivat jo parhaat päivänsä nähneitä. Fjällrävenin talvitakki kuvaa myös ostokäyttäytymistäni siinä mielessä, että kun joku tarpeellinen ja mieluisa juttu osuu kohdalle, niin olen valmis laittamaan rahaa siihen hieman enemmän. Rahalle vastineena odotan pitkää yhteistä elämää tämän takin kanssa!

Ihanneminä olisi saattanut väittää ostavansa suurimman osan vaatteista käytettynä. Nyt tästä on oikeasti jotakin todistusaineistoa olemassa, että näin on oikeastikin. Tuntuu, että joskus menneinä vuosina kausittain olen taas ostanut enemmän vaatetta uutena, toki silloinkin harkiten. Vaatteiden ostaminen käytettynä/kirpparilta voi olla puolestaan siinä mielessä petollista, että silloin saattaa herkemmin ostaa niitä ihan kivoja tai melkein hyviä vaatteita, kun edullisesti saa.

Kuten edellisessä postauksessa jo kirjoitin, niin tänä vuonna olen jonkinlaisessa vaateostolakossa. Muuten tälläkin vaateostostahdilla kaapin sisältö pääsee paisumaan, kun en nykyään väkisin halua sieltä karsiakaan mitään itselleni vielä käyttökelpoista. Tavoite on yhä enemmän kohti tyylillisesti ja laadullisesti kestävää puvustoa ja eroon vaatekaapin päivittämisen pakosta! Yksi mahdollinen poikkeus ostolakkoon on kuitenkin jo tiedossa, sillä tarvitsen ehkä uuden juhlamekon kesäksi siskoni häihin. Toki haasteen nimissä hieman houkuttaisi keksiä jotain, miten tämän ostolakon saisi pidettyä tässäkin kohtaa. :D

Kuinka teidän vuosi sujui vaatteiden osalta? Onko tälle vuodelle mielessä jotakin tavoitteita vaatteiden suhteen? Ostolakkoja tai vaatebudjetteja?

maanantai 27. elokuuta 2018

Kesän mekkolöytö omasta kaapista



Tänä kesänä helle on hellinyt välillä tuskaksi asti. Palelen helposti, joten olen usein käyttänyt kesälläkin pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita. Tämän kesän lämpimät säät saivat sulatettua syväjään sormistani ja varpaistani, joten kaivelin kaapista kesävaatteita käyttöön.

Yksi tämän kesän uusvanha lemppari on ollut musta rimpsumekko. Mekko on alunperin siskoni, mutta jotenkin ajautunut minun kaappiin jo vuosia sitten. Mekko on Vero Modan ja sillä on ikää jo vähintään 10 vuotta. Kyllä ne jotkut ketjuliikkeiden vaatteetkin kestävät ja kestävät - vai onko tämä vain tehty niin sanottuun vanhaan hyvään aikaan...?

Olen joskus ihaillut ihmisiä, jotka eivät erityisemmin välitä trendeistä ja tykkäävät pukeutua miten lystäävät. Nyt olen hoksannut, etten taida itsekään enää seurata trendejä senkään vertaa kuin joskus aiemmin, tai en ainakaan koe tarvetta pukeutua trendien mukaan. Sen sijaan pukeudun niihin omasta kaapista löytyviin lempparivaatteisiin.

Tarkkailen toki muita ihmisiä ja ihmisten pukeutumista, ja joskus nappaankin jonkin pienen idean sovellettavaksi omassa pukeutumisessa. En ole koskaan ymmärtänyt ajatusta, että uutta sesonkia varten pitäisi laittaa koko vaatekaappi uusiksi. Tyyliä saa tarvittaessa päivitettyä vanhoja vaatteita uudella tavalla yhdistelemällä, yksittäisellä uudella asusteella tai vaatekappaleella tai sitten muokkaamalla vanhoista vaatteista uutta.

Minulla on itseasiassa melko paljonkin 5-10 vuotta vanhoja vaatteita käytössä, enkä ajattele, että ne olisivat erityisen vanhoja. Mikä on sinun vanhin edelleen käytössä oleva vaate?