torstai 19. tammikuuta 2023

Tulot laskee: säästöt käyttöön?

Olen koko aikuisikäni yrittänyt elää niin, että tilillä olisi varmuuden vuoksi aina jonkin verran säästössä, nykyään tästä puhutaan puskurina, vaikka termi ei ollutkaan minulle aikoinaan tuttu. Nyt muutaman viime vuoden ajan olen säästänyt määrätietoisemmin.

En ole kirjoitellut tänne juurikaan omista syistäni, miksi haluan säästää rahaa. Monilla henkilökohtaisista talousaiheista blogiin tai Instagramiin kirjoittavilla vaikuttaa olevan taustallaan velkojen ja taloushaasteiden selvittelyä, mutta itselläni on tavallaan aina ollut taloustilanne jokseenkin hallinnassa, vaikka esimerkiksi aiempien määräaikaisten työsuhteiden aikana onkin ollut pientä jännitystä tulojen vaihtelun kanssa.

Ympäripyöreästi olen ajatellut säästämisen motiivieni olevan siinä, että johonkin kiinnostavaan vastaantulevaan mahdollisuuteen tarttuminen ei olisi rahatilanteesta kiinni. Poislukien nyt ehkä jonkin ökytalon ostaminen.

Eräs näistä mielessä olleista mahdollisuuksista on ollut tutkinnon opiskelu. Olen siis valmistunut aikoinaan yliopistosta, mutta sen jälkeen vuosien varrella olen päätynyt täysin eri alalle töihin. Ajatuksissa on siis ollut, että opiskelisin jossakin vaiheessa lähempänä nykyistä alaa olevan tutkinnon. Olen töiden ohessa tehnyt opintoja avoimeen yliopistoon ja samalla olen tiedostanut, että opintojen eteneminen näin on kohdallani todella hidasta, sillä aika ja jaksaminen ei oikein riitä opintoihin keskittymiseen täysipäiväisen työn ohella. Jos siis joskus aikoisin opiskella enemmän tositarkoituksella, vaatisi se jonkinlaisia järjestelyjä töiden suhteen.

Tällä johdannolla, tämä opiskeluasia muuttuikin nyt ajankohtaisesti. Olen nyt aloittamassa uuden alan opintoja ja opintoja varten olen siirtymässä osa-aikatöihin määräajaksi. Palkkatulot tulevat siis laskemaan, mutta tätä kompensoimaan minulla on mahdollisuus hakea soviteltua aikuiskoulutustukea. Tuesta huolimatta, kuukausituloni tulevat laskemaan täysipäiväisen työn palkkaan nähden. 

Tämä liittyy säästämiseen ensinnäkin niin, että koska minulle on aiemmin jäänyt palkasta pääsääntöisesti satoja euroja kuussa säästöön, uskon pärjääväni jonkin aikaa pienemmillä tuloilla. Toisaalta minulla on säästöjä sen verran, että esimerkiksi hoidettavien asioiden listoilla olevat uusien silmälasien hankinta ja auton huolto hoituvat, vaikka tällaiset satunnaiset kohdalle osuvat menot menisivätkin uuden kuukausibudjetin yli. Kolmantena seikkana on se, että kyseessä on siis useamman vuoden opinnoiksi mitoitettu korkeakoulututkinto. Aikuiskoulutustukea saa 15 kuukauden ajan, toki näin soviteltuna tukikuukaudet kuluvat hitaammin, mutta en silti tässä kohtaa yhtään osaa arvioida, että kauanko opintoni tulevat kestämään ja tarvitseeko minun aikuiskoulutustuen mahdollisesti loppuessa kesken opintojen käyttää enemmän myös säästöjäni ihan kuukausibudjetin paikkaamiseen?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti