Olen viime aikoina ollut jonkinlaisten urapohdintojen äärellä. Olen melko pitkään ollut samassa työpaikassa töissä, vaikka tehtävänkuva onkin vaihtunut vuosien varrella pariin otteeseen. Jotenkin olen nyt pohtinut aiempaa enemmän sitä, että onko tämä sitä, mitä haluan tehdä, vai olisiko aika tehdä jotakin muuta ja suunnata ehkä eteenpäin?
Omat urapohdintani kytkeytyvät melko paljon myös siihen, että onko ihmisellä jokin yleinen velvollisuus mennä urallaan eteenpäin? Vai riittääkö, että ylipäänsä tekee jotakin työtä? Koen, että tämä velvollisuudentunne tulee siitä, että olen suorittanut kaksi eri alojen korkeakoulututkintoa, joten pitäisikö minun pyrkiä hyödyntämään näitä tutkintoja niin paljon kuin mahdollista. Onko tavoitteena, että pitää hakeutua mahdollisimman korkeatasoisiin tehtäviin, joita omalla taustalla pystyy tekemään?
Moneen muuhun mahdolliseen työhön nähden koen oman työni pääosin mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Työ on myös melko helppoa ja mukavaa, mutta toisaalta välillä olisi kiinnostavaa päästä haastamaan omaa ajatteluaan ja osaamistaan. Mitä nykyistä työelämään liittyvää keskustelua seuraa, niin arvostan omassa työssäni myös ihanaa työporukkaa ja asiallisesti toimivaa työnantajaa, mitkä eivät taida olla lainkaan itsestäänselvyyksiä nykypäivänä. Jonkinlaisena miinuksena omasta näkökulmastani on pitkähkö työmatka yhdistettynä vaihtelevaan työaikaan, mikä jonkin verran lisää työn kuormittavuutta.
Ainahan sitä olisi mukava saada enemmän rahaa. Samalla olen pohtinut kuitenkin palkka edellä -tyyppisen työskentelyn mielekkyyttä kaikkiaan. Pärjään nykyisellä palkallani niin, että pystyn elämään itselleni mieluisaa elämää ja saan rahaa säästöönkin. Työstä olisi mukava saada myös jonkinlaista mainetta ja kunniaa, joka voisi tulla vaativampien työtehtävien kautta. Toisaalta olen myös miettinyt, että voiko työ olla vain työtä, jolloin se oma kutsumus ja itsensä toteuttamisen väylä olisikin harrastusten ja luottamustoimien puolella?
Onko sinulla jotakin uratavoitteita tai oletko tyytyväinen omaan työtilanteeseesi?
Minä otin kolme vuotta sitten askelia uralla alaspäin. Ja oli paras päätös elämässäni ikinä. Ei enää satoja tunteja palkattomia ylitöitä, 24/7 puhelimeen vastausvelvoitetta, kohtuuttomia oletuksia ja kuristavaa stressiä. Palkkani tippui 400 e/kk eli käteen 200 e/kk. Mitätön summa siitä että olen saanut elämäni takaisin. Terveyskin on parantunut merkittävästi. Verenpaine laski ilman painon tippumistakin ja nyt olen saanut painoakin merkittävästi alas. En ollut kuitenkaan kuin keskijohdossa, josta palasin asiantuntija tehtäviin. En haaveille ylenemisestä uralla enää ikinä. Useasti on pyydetty palaamaan vanhaan tehtävään, mutta olen tehnyt selväksi että ennemmin irtisanoudun, kuin palaan siihen tehtävään.
VastaaPoistaMä arvostan työssä eniten mielekkyyttä, sitä että töihin on kiva mennä ja että periaatteessa ainakin työt jää töihin. Olen siis tehnyt tietoisen valinnan, etten etene vaativampiin tehtäviin, olen tehnyt sijaisuuksina niitäkin omassa työyhteisössä ja on siellä ollut paljon mielenkiintoistakin hommaa, mutta joka kerta olen huokaissut helpotuksesta palatessani omaan työhöni, pidän siitä niin kovasti. Tämä toki tarkoittaa pienempiä tuloja ja kenties vähemmän hohdokasta titteliä.
VastaaPoistaItselläkin on yliopistotutkinto ja toisenlaisissa tehtävissä olisin paremmin koulutustani vastaavassa työssä ja paremmalla palkalla, mutta koen, että se ei korvaisi mun mielestä huonompaa työnkuvaa. Ja ajattelen, että käytän koulutustani ja kykyjäni omassa työssäni parhaalla osaamallani tavalla ja se riittää.
Luulen, että jos on kovin suorittajatyyppiä ja tavoitteellisempi, voisi ajan mittaan turhautua ja silloin toki voi olla järkevää etsiä työssäkin uusia haasteita, mutta mulle tällainen "työelämän minimalismi" sopii parhaiten.
Sanoisinkin, että kun kuuntelee sydäntään eikä ulkoapäin tulevia paineita tai näkemyksiä, on parhaat mahdollisuudet tehdä oikeita ratkaisuja. Ja hyvä työyhteisö on kyllä kultaakin (tai isompaa palkkaa)kalliimpi!