tiistai 10. heinäkuuta 2018

Ajatuksia alennusmyynneistä

Vaistoni kertoo, että nyt on kaupoissa alennusmyynnit menossa. En nykyisellään juurikaan pyöri kaupungilla tai ostoskeskuksissa, niin en oikeastaan ole ihan varma? Jonkin verran on sähköpostiin kuitenkin tullut uutiskirjeitä, jotka kertovat alennusten olevan käynnissä.

Jos tarkoitus on vähentää turhaa kuluttamista, niin miten sitten kannattaa suhtautua alennusmyynteihin? Tässä omat vinkkini, kuinka välttää hutiostokset alennusmyynneissä.

1. Pääsääntö on, että et tarvitse sitä, vaikka se olisi kuinka halpa. Vaikka se kukallinen pitsitoppi maksaisi 2 euroa, niin parempi jättää ostamatta.

2. Keskity ostoslistaan. Mitkä ovat niitä vaatekaappisi puuttuvia kulmakiviä? Alennusmyynneistä kannattaa etsiä ensisijaisesti laadukkaita perusvaatteita. Farkut ja ajattomat neuleet käyvät esimerkeistä, mitä kannattaa pyrkiä ostamaan alesta. Hieman kalliimmassa tuotteessa löydön osuessa kohdalle voi säästö olla useita kymppejä tai jopa satasia.

3. Perusvaatteiden lisäksi luottokosmetiikkaa kannattaa etsiä alennusmyynnistä. Itse pyrin hyödyntämään tarjoukset silloin, kun ripsari tai naamarasva vaatii uusimista. Kosmetiikan osalta kannattaa muistaa kohtuus ja ostaa vain sellaista, mikä tulee lähiaikoina käyttöön.

4. Mieti vielä. Jos yhtään epäilyttää, niin jätä ostamatta.

Mitä mieltä olette alennusmyynneistä? Ovatko alennukset teille lähtökohtaisesti vihollisia vai hetki tehdä harkittuja ostoksia edullisesti?


Kesällä on paljon mukavampi viettää aikaa kiertelemässä luonnossa kuin ostoksilla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti