Näin ystävänpäivän lähestyessä ajattelin kirjoitella hieman omia ajatuksia ystävistä ja ystävyydestä. Omasta näkökulmastani on välillä tuntunut, että kaikilla muilla on tiiviit kaveripiirit, joita nähdään ja joihin pidetään säännöllisesti yhteyttä.
Jos hieman yksinkertaistan, niin minulla ei juurikaan ole sellaisia ystäviä, joiden kanssa olisin jatkuvasti tekemisissä. Samalla minulla on hieman ristiriitaiset ajatukset asiasta. Koen, että arjessa minulla on kuitenkin ihan riittävästi sosiaalisia kontakteja. Vietän tietysti ison osan ajasta yhdessä puolisoni kanssa. Lisäksi pidän lähes päivittäin yhteyttä siskooni ja vanhempiini sekä näen heitä yleensä vähintään kerran viikossa. Olemme siskoni kanssa olleet aina melko läheisiä ja nyt aikuisena neljän vuoden ikäerokaan ei oikeastaan tunnu.
Puolison ja perheen ulkopuolella minulla on eräs ystävä, jonka olen tuntenut alle kouluikäisestä asti. Nykyisin tosin yhteydenpito on isoksi osaksi keskittynyt yhteiseen harrastukseen.
Lisäksi elämässäni on joukko ihmisiä, joihin olen jollakin tasolla yhteyksissä. Esimerkiksi muutamia alunperin yliopistoajoilta tuttuja ihmisiä tulee tavattua silloin tällöin, tosin nyt korona-aikana nämä tapaamiset ovat jääneet vähemmälle.
Joskus nuorempana harmittelin viilenneitä välejä joihinkin ihmisiin. Nyt olen oppinut ajattelemaan, että jotkut ihmiset liittyvät ensisijaisesti elämäntilanteeseen ja aika näyttää, kantaako ystävyys tästä pidemmälle. Minulla on esimerkiksi ollut yläasteella ja lukiossa tietyt ystäväporukat, mutta sitten aika on ajanut erilleen. Sosiaalisessa mediassa on mukava seurata välillä kuulumisia, mutta samalla miettii, että itselle keskeiset asiat elämässä voivat olla nykyään hyvin erilaisia.
Aiemmin koin jonkinlaista harmitusta niiden juhannusten ja uusien vuosien kanssa, joista tuntuu, että kaikki muut viettävät niitä isoilla kaveriporukoilla ja itse on jäänyt porukoiden ulkopuolelle. Viimeistään korona-aika on kuitenkin auttanut tässäkin, kun tuntuu, että muillakaan ei ole mitään erityisiä suunnitelmia juhlapäiviksi.
Ennenkaikkea olen oppinut arvostamaan myös yksin ja itsenäisesti vietettyä aikaa. Pidän itseäni harvoin erityisen yksinäisenä. Sen sijaan olen tunnistanut, että moni itselleni mielekäs tekeminen on sellaista, mitä teen mielelläni omassa rauhassani. Samalla elämässäni on minulle tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa minulla on mahdollisuus viettää aikaa. Toki elämääni mahtuisi myös henkiystävä, jos sellaisen joskus vielä löytäisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti