lauantai 12. kesäkuuta 2021

Kuulumisia toukokuulta: ostolakkoa ja käynti kampaajalla

Palataan vielä hetkeksi toukokuun kuulumisiin täällä blogin puolella. 

Säännöllisesti blogiani seuraavat tietävätkin, että vietän ostolakkovuotta. Samalla seurailen kulujakin tänä vuonna tarkemmin. Alkuvuodesta julkaisin näitä kuluseurantapostauksissa blogissa, mutta kuten huhtikuun kuukausikatsauksen yhteydessä kirjoitin, niin en näe näiden postausten julkaisemista erityisen kiinnostavana, kun pääsääntöisesti kuluni noudattavat melko vakiintunutta kaavaa. Kokeillaan siis tässä postauksessa toisenlaista rakennetta kuukausikatsaukselle.

Yksi iso juttu toukokuulta oli se, että kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa sitten helmikuun 2020 jälkeen. Toki en ole mikään kovin ahkera kampaajalla kävijä, vaan käyntiväli on korona-ajan ulkopuolellakin saattanut venähtää lähelle vuotta. Merkittävää tässä käynnissä oli kuitenkin se, että hiukseni myös värjättiin samalla reissulla. Edellisestä hiustenvärjäyksestä olikin kulunut yli 10 vuotta.

Tämä hiustenvärjäys on ollut pidempään pohdinnassa ja olen punninnut asiaa jossakin minimalismin ja säästäväisen elämäntavan välimaastossa. Tämä korona-aika on vaikuttanut siihen, etten ole enää aiemmankaan vertaa kiinnostunut panostamaan ulkonäkööni. Samalla haluan kuitenkin näyttää jossakin määrin siistiltä ihmisten ilmoilla liikkuessani. Näin ollen yritän kehitellä keinoja, joilla näyttäisin jokseenkin huolitellulta ilman, että käytän aikaa juurikaan laittautumiseen. Hiukseni ovat venähtäneet jo lähelle puolta selkää ja omassa maantienharmaassa värissä vaikutelma alkoi siis näyttää vähän turhan hipiltä, joten hiuksiin värjättiin lähelle omaa väriä oleva luonnollinen sävy raitojen kera.

En ole vuosiin käyttänyt hiuksissani hoitoainetta. Hiukseni ovat luonteeltaan sellaiset lasimaiset ja lättänät, jonka myötä olen tykännyt hoitoaineettomuuden aiheuttamasta pienestä pörröisyydestä hiuksissa. Nyt hiuksiin tehdyn käsittelyn myötä hiukset muuttuivat tuntumaltaan erilaisiksi, joten koin ihan järkeväksi ottaa hoitoaine taas käyttöön. Nyt olen testaillut kotimaista Roots Cosmeticsin palahoitoainetta. Tämä siis huomiona ostolakkoon, että olen ottanut käyttöön uuden kosmetiikka/hygienia-kategorian tuotteen, jonka kuitenkin katson perustelluksi.

Pienempi, mutta kuitenkin hetkeen uusi kulu on HBO:n kuukausimaksu. Seuraan aika vähän mitään sarjoja säännöllisesti, mutta vuosien varrella on löytynyt joitakin lemppareita, joiden uusi kausi pitää aina nähdä. Nyt meneillään on siis näistä Handmaid's Tale'n 4. kausi. Heitetään tähän kohtaan yksi säästövinkkisuosikkini: kannattaa välillä tsekkailla omat käytössä olevat suoratoistopalvelut ja muut kuukausimaksulliset palvelut. Ne HBO:t, Netflixit, Spotifyt ja BookBeatit ovat yksittäin pikkusummia, mutta useista pikkusummista kertyy helposti kuukaudessa kymppejä ja vuositasolla satasia. Jos käytössä on monta eri palvelua, niin ovatko kaikki aktiivisessa käytössä ja tarpeen? Itselläni ei siis nykyään ole käytössä mitään näistä, HBO:n otin nyt joksikin aikaa ja irtisanon sen sitten taas, kun tämä sarja on katsottu. Vielä pidemmälle viety säästökikkailu olisi odottaa, että kaikki jaksot on julkaistu ja etenkin jos saatavilla on ilmainen kokeilujakso, niin katsoa nämä jaksot tehokkaalla rytmillä niin, ettei kuukausimaksua ehdi mennä, ainakaan useammalta kuukaudelta.

Muuten toukokuu meni pitkälti kevättä fiilistellessä. :)

2 kommenttia:

  1. Käytän pitkälti ilmaisia kuukausijaksoja noista. Nytkin esim. Apple Musiikin saa kolmelle kuukeudelle euron hinnalla. Äskettäin tilasin Viaplayn kolme kuukautta yhden hinnalla ja katsoin mitä pitikin. Esim. Emergence.

    Irtisanoin päättymään tarjouskauteen. Netflixin koekauden pistän käyntiin talvella. Deezeristä maksanut vuoden ajan, mutta kesäkuusta tarjoutuu mahdollisuus saada maksullinen Deezer Hifi Family ilmaiseksi.

    Hienoa, että enää ei tarvitse sitten siitäkään maksaa. Teen hieman avustavaa työtä heille somessa ja kirjoitan musiikista paljon, niin saan sitä kautta maksutta maksullisen tilauspalvelun. Suosittelen säästämään ihan kaikesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Joo, ehdottomasti kannattaa säästää aina kun vain mahdollista. Joku voisi väittää säästäväisen ihmisen elämää ankeaksi, mutta omanlaisensa huvi tämäkin, kun keksii uusia säästökohteita ihan vain säästämisen ilosta. :)

      Poista