Olen ihminen, jonka arkimeikki (ja monesti juhlameikkikin) on tyyppiä kevyt meikkipohja ja ripsiväri. Nyt korona-aikana meikkaaminen on jäänyt lähes kokonaan. Muuten meikit kestävät jonkin verran aikaa, mutta olen tiedostanut, että ripsivärini on ehtinyt kuivahtaa käyttökelvottomaksi vähäisellä käytöllä. Muutenkin herkkien silmien vuoksi olen ollut tarkka ripsivärin uusimisesta, enkä käytä samaa ripsiväriä muutamaa kuukautta pidempään.
Vietän tosiaan tänä vuonna eräänlaista ostolakkoa, jossa välttämättömiä kosmetiikka- ja hygieniatuotteita voi ostaa, mutta meikkejä on laske tähän kategoriaan kuuluvaksi. Jännityksellä olenkin odottanut tilannetta, johon olisi tapana meikata, että miten ratkaisen tämän ripsiväriasian.
Kesäkuun alussa sainkin kutsun juhliin, kun suvussa vietettiin ylioppilasjuhlia. Ajattelin, että juhlan kunniaksi olisi kiva laittaa hieman meikkiäkin, ehkä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Mietin, että voiko juhliin mennä ilman sitä ripsiväriä? No näköjään voi mennä, kun menee! Juhlapäivänä oli lämmin ilma ja juhlia vietettiin ajanmukaisesti rennosti pihalla. Kevyempi, ilman ripsiväriä tehty meikki sopi tilanteeseen oikein mainiosti!
Vähän kyllä mietin omien ostolakkosääntöjeni järkevyyttä, että onko tässä mitään tolkkua näperrellä sen kanssa, että voiko ostaa ripsiväriä vai ei? Toisaalta joku ripsiväri itsessään on yksittäinen asia, mutta samalla juuri sellainen asia, jonka tarpeellisuuden arjessa ja myös juhlassa olen valmis kyseenalaistamaan.
Mitä ajatuksia kirjoitus herätti? Voit kommentoida myös Instagramissa!
Jos käyttää ripsiväriä kerran vuodessa, ei sitä kannata ostaa kuivumaan meikkipussin pohjalle.
VastaaPoistaOn ihan sattumaa, että minusta tuli meikkaaja, koska yhtä hyvin voisin olla sellainen raikaskasvoinen ulkoilmaihminen. Joskus voi astua ulos polulta, tai pysyä siinä, jos se tuntuu sillä hetkellä oikealta syystä tai toisesta.
Kiitos kommentista! Itseasiassa koen, että näin arjessa olen aika hyvin onnistunut kehittämään identiteettiäni ihmisenä, joka ei (juurikaan) meikkaa, vaan olen enemmän juuri luonnonlapsi/ulkoilmaihminen. Sitten nuo erikoistilanteet aiheuttavat vielä hieman pähkäilyä, että pitäisikö sitä vähän kuitenkin meikata.
PoistaMielestäni juhliin ja kaikkialle muuallekin voi mennä ilman meikkiä. Meikkaaminen ei ole mitenkään tarpeellista. Vaikuttaako se sitten omaan juhlafiilikseen? Korona-aikana meikkaaminen on jäänyt minulta kokonaan, ja sitä ennenkin meikkasin vain harvoin töihin. Eipä siitä kukaan koskaan mitään ole kommentoinut. En usko, että muita kiinnostaa, meikkaanko vai en. Ja koska se ei huvita, niin en meikkaa.
VastaaPoistaKiitos, hyviä ajatuksia! Voi hyvinkin olla noin, että muut eivät kiinnitä huomiota siihen, onko meikkiä vai ei, vaan se vaikuttaa enemmän siihen omaan fiilikseen, että on laittautunut/panostanut tilaisuuteen.
Poista