sunnuntai 9. tammikuuta 2022

11 talven takki



Kuvan talvitakki on minulla nyt käytössä 11. talvea, eli se on ostettu syksyllä 2011. En muista takin tarkkaa hintaa, mutta muistikuva on, että suuruusluokka saattoi olla 400 euroa. Takki oli silloiselle opiskelijalle kallis, olisi minun nykyisessäkin rahakäsityksessä kallis. Ilmeisesti takista kuitenkin kannatti maksaa, kun se on edelleen käytössä ja ahkerassa käytössä on ollutkin. Kyseessä on siis Patagonian jokseenkin vedenpitävä untuvatakki. Oikein toimiva konsepti Etelä-Suomen räntäsadetalviin! Kovemmilla pakkasilla takki on tosin vaatinut useamman kerroksen villaa alle.

Tämä talvitakkini alkaa tulla pikkuhiljaa elinkaarensa päähän. Takin pinta alkaa olla melko kulunut (kuva on otettu, kun takki oli melkein uusi) ja siitä tuntuu kaivautuvan irti koko ajan enemmän untuvaa. Uuden takin osto on siis hautumassa, mutta näillä näkymin tällä takilla mennään vielä tämä talvi, ehkä seuraavakin. Minulla on tällä hetkellä käytössä myös kaksi muuta, selkeästi uudempaa talvitakkia, joille on omat käyttötarkoituksensa, mutta jotka eivät todennäköisesti pysty korvaamaan tätä Patagonian takkia kokonaan. Tämä tosiaan on toiminut oikein mainiosti niissä tilanteissa, kun on samaan aikaan pitänyt olla siisti ja monenlaista säätä kestävä takki.

Mielestäni tämä takki kuvaa oikein hyvin omia ajatuksia ostamisesta. Takki on alunperinkin ostettu harkiten ja painottaen oletettavaa pitkää käyttöikää ja sopivuutta monenlaisiin tilanteisiin. Takki on kestänyt pitkään aktiivista käyttöä ja se menee edelleen niissä tilanteissa, joissa pieni kuluneisuus ei haittaa. Takin seuraaja on siis pikkuhiljaa haussa, mutta tälläkin pärjää vielä hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti