sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Miten meni ostolakkovuosi ja mitä sen jälkeen?


Hyvää alkanutta vuotta!

Palailen blogin pariin raportoimaan ostolakkovuoteni kuulumisia, tästä tai muustakaan ei olekaan hetkeen kirjoiteltu. Kertauksena siis, että vietin vuonna 2021 niin sanottua ostolakkovuotta, jolloin tarkoitus oli karsia kaikki ylimääräiset ostokset minimiin. Tällaisia karsittavia ostoksia oli erityisesti vaatteet, ylimääräinen kosmetiikka sekä yleensäkin tavarahankinnat. Sallituiksi ja ostolakon ulkopuolisiksi ostoksiksi olin määritellyt ruuan ja muut ns. normaalit ruokakauppaostokset, välttämättömään hygienianhoitoon tarvittavat asiat, lääkkeet sekä bensan ym. autoon liittyvät tarvikkeet. Myös palvelut olivat sallittujen listalla. Ostolakkoni on rajautunut pelkästään omiin ostoksiini, joten puolison kanssa yhdessä asuessa yhteiset kotitalouteen liittyvät hankinnat oli rajattu ulkopuolelle. Tämän "projektini" taustoihin voit tutustua aiempien kirjoitusten kautta:

Kohti ostolakkovuotta

Mitä vaatteita ostin vuonna 2020?

Puoli vuotta ostolakkoa takana

Nyt tämä ostolakkovuosi on siis ohi. Toisaalta vuosi tarjosi uusia oivalluksia omien kulutustottumusteni tarkasteluun, toisaalta vuosi meni jokseenkin omalla painollaan ilman kovin suurta panostusta. Esimerkiksi vaatteiden osalta olen rajannut ostosten määrää jo aiempina vuosina (lue lisää: Mitä vaatteita ostin vuonna 2019? (Ostolakkoraportti)). Näin ollen tämä ostolakko ei kohdallani ollut mikään kovin mullistava hanke.

Suhtauduin ostolakkoon melko rennolla otteella enkä loppujen lopuksi pitänyt mitään erityistä kirjaa ostoksistani. Muistan ostaneeni vuoden mittaan verenpainemittarin, yhden kirjan sekä joulukalenterin itselleni mieluisan asian tueksi. Yksi totaalinen moka tapahtui vuoden mittaan: ostin vahingossa mekon! Työkaverini oli roudannut toimistolle kasan vanhoja vaatteitaan, joista ensin maltoin mieleni, mutta päätin siltikin hypistellä niitä. Kiinnostuin sitten eräästä mekosta enkä tosiaan yhtään ajatellut rikkovani ostolakkoa, ennenkuin siinä kohtaa, kun olin siirtänyt 2 euroa Mobilepaylla maksuksi mekosta. 

Etenkin tässä joulun aikaan on tapahtunut kaikenlaista tavaravirtaa suuntaan ja toiseen. Olen mieltänyt, että muille ostettavat lahjat ovat ihan ok ostolakkomielessä ja voi olla, että näiden ostamisesta hieman innostuin tuossa joulun alla. Jouluna sain toki itsekin jonkin verran paketteja. Lisäksi vuoden mittaan olen saanut jonkin verran siskoni vanhoja vaatteita sekä äitini neuloman villapaidan.

Mitäs nyt sitten? Jotkut ovat kritisoineet ostolakkoja mm. siitä syystä, että kun rajaa kulutuksensa määrätyksi ajanjaksoksi, niin ajaako se ostamaan lakon päätyttyä kahta kauheammin? Toki olen tässä vuoden mittaan jonkin verran miettinyt, että mitä kaikkea "tarvisi" ja voisi ostaa lakon päätyttyä. Nyt kun vuosi on ohi, niin nämä asiat ovat kuitenkin ratkenneet omalla painollaan ja olen todennut, että edelleen ilmankin pärjää. Esimerkiksi mustat "siistit mutta rennot" housut ovat olleet harkinnassa viime aikoina, mutta tämäkin tarve ratkesi siskon kaapilla.

Vaikka olenkin puhunut ostolakkovuodesta, olen itse mieltänyt tämän enemmän jokseenkin pysyväksi elämäntavaksi määräaikaisen lakon sijaan. Tarkoitus on siis jatkaa tätä ylimääräisen kuluttamisen välttämistä myös vuosi 2022. Voi olla, että joissakin asioissa otan silti hieman rennomman suhtautumisen, saatan jopa ostaa uuden ripsivärin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, jos sille päälle satun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti