sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Mihin käytin rahaa syyskuussa?


Olen aina kiinnostuneena lukenut muiden bloggaajien budjetteja ja budjettiseurantoja. Jostakin syystä on kiinnostavaa nähdä, mihin ihmiset rahansa käyttävät. Nyt osana omaa säästösyyskuutani laitan omat syyskuun kuluni tänne julki! Tämä on aika jännää, jostain syystä erityisesti mietityttää, jos joku tuttuni tätä sattuisi lukemaan.

Taustaksi sen verran, että nettopalkkani on parin tonnin paikkeilla kuukaudessa. Minulla on mahdollisuus ladata lounaskorttia, jolloin latauksen hinta vähennetään palkasta. Työhöni liittyy satunnaista matkustamista, jolloin saan päivärahat ja kilometrikorvaukset.

Syyskuussa rahaa kului seuraavasti:

Asumiskulut 241,26
Ruokaraha 250
Auton lainalyhennys ja vakuutus 332,27
Opintolainan lyhennys 156,18

Liikuntakeskuksen jäsenmaksu 69
WWF 10
Helsingin Sanomat 53,70
Ammattiliitto 69,75

Työmatkakulut 326,44
Bensa 50
Apteekki 20,65
Muu ruoka ja välipalat 19,65
Kosmetiikka 4,80
Nälkäpäiväkeräys 20

Jäännösvero 44,19

Yhteensä 1667,89

Tämän hetkisessä asumismuodossani maksan puolet asumiskuluista, eli pääsääntöisesti vastikkeesta, kotivakuutuksesta, netistä ja sähkölaskusta (toisinaan voi tulla myös muita asumiskuluja). Normaalit ruokakauppareissut maksetaan erilliseltä tililtä, johon minä ja puolisoni siirrämme molemmat kuukausittain 250 euroa. Tämä raha kattaa samalla pääsääntöisesti kaiken, mitä marketista ostetaan, eli myös wc-paperit, pesuaineet jne. Omantunnon mukaan tililtä voi maksaa myös pieniä henkilökohtaisia ostoksia, kuten hammasharjat ja deodorantit, mikäli niitä on samalla ostosreissulla ostamassa. Tähän poikkeuksena on myöhemmin tällä listalla tuleva kosmetiikka, kun poikkeuksellisesti maksoin näitä henkilökohtaiseen hygieniaan liittyviä ostoksia omalta tililtäni samalla, kun ostin pelkästään omaan käyttööni tulevia eväitä. Ruokarahan määrä on melko sopivaksi havaittu, halutessaan summalla pystyisi lisäksi syömään ravintolassa 1-2 kertaa kuussa ja ruokatilille kertyneellä ylijäämällä on myös pystytty osittain maksamaan matkojen isompia ruokakuluja.

Maksan lainanlyhennyksiä autosta ja opintolainasta. Auton lyhennyssumma kuulostaa melko hurjalta, mutta olen halunnut maksaa lainan kokonaan pois ripeällä tahdilla. Osa autolainoistahan on sellaisia, että niissä ei ole tarkoituskaan maksaa lainaa loppuun, vaan laina on laskettu niin, että viimeinen isompi erä on mahdollista kuitata vaihtamalla auto tuolloin uudempaan. Itse en kokenut tällaista järjestelyä itselleni sopivaksi.

Seuraava könttä on sellaisia säännöllisiä laskuja, joiden maksamisen koen tällä hetkellä järkeväksi, mutta näistä olisi mahdollista luopua muunlaisessa elämäntilanteessa: liikuntakeskuksen jäsenmaksu, Helsingin Sanomat (lasku 3 kuukaudelta), ammattiliiton jäsenmaksu (lasku 3 kuukaudelta), lisäksi WWF:n kautta on mennyt jo vuosia rahaa saimaannorpille.

Työmatkakuluihin on kirjattu kodin ja työpaikan väliset matkakulut bussilla, saan osan tästä takaisin pienemmän veroprosentin kautta. Autoa tulee tankattua yleensä kerran kuukaudessa tankki täyteen. Minulla on pari säännöllistä reseptilääkitystä, mutta lääkekulut jakautuvat hieman epätasaisesti, kun yhdestä lääke-erästä riittää useammalle kuukaudelle. Minua ilahdutti kuluerä "muu ruoka ja välipalat". Tämä on hiukan sekalainen erä, joka sisältää siis itse maksamiani välipaloja ja matkaeväitä, sekä joskus myös osan lounaan hinnasta, jos lounaan hinta ylittää lounaskortin maksimirajan. Olen jotenkin kuvitellut, että näihin välipaloihin yms. menisi enemmän rahaa? 

Muina kuluina lahjoitin nälkäpäiväkeräykseen 20 euroa (onnistui näppärästi netin ja MobilePayn kautta). Maksoin myös elämäni ensimmäiset mätkyt 44,19 - yksi tavoite elämässä saavutettu, sillä olen aina tavoitellut mahdollisimman pientä veronpalautusta.

Kuukauden kulut olivat kokonaisuutena ihan ok, sitä suuruusluokkaa, mitä arvelinkin. Tosiaan muutama satanen tästä jää säästöön, joka siirtyy ASP-tilille, rahastoihin sekä säästöön matkoja ja isompia hankintoja varten. Nykyiseen elämäntilanteeseeni nähden nämä kulut ovat kohtuullisella tasolla, mutta toisaalta tässä on hyvin vähän täysin pakollisia kuluja, joten tarvittaessa kuukausimenoja pystyisi järjestelemään paljon pienemmäksi.

Säästösyyskuuhun liittyen keskeinen havainto on, että eihän tässä ollut oikeastaan mitään erityistä haastetta. Kaikenlainen ostamisen välttäminen taitaa tulla jo melkein luonnostaan. Jotain juttuja kävi mielessäni, että olisi kiva saada, mutta ostamisen siirtäminen ja ehkä koko jutun unohtaminen onnistuu hyvin. Ehkä tässä on pikkuhiljaa tullut omaksuttua jonkinlainen minimalismin ja ostolakkoelämän ajatusmaailma?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti