maanantai 27. elokuuta 2018
Kesän mekkolöytö omasta kaapista
Tänä kesänä helle on hellinyt välillä tuskaksi asti. Palelen helposti, joten olen usein käyttänyt kesälläkin pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita. Tämän kesän lämpimät säät saivat sulatettua syväjään sormistani ja varpaistani, joten kaivelin kaapista kesävaatteita käyttöön.
Yksi tämän kesän uusvanha lemppari on ollut musta rimpsumekko. Mekko on alunperin siskoni, mutta jotenkin ajautunut minun kaappiin jo vuosia sitten. Mekko on Vero Modan ja sillä on ikää jo vähintään 10 vuotta. Kyllä ne jotkut ketjuliikkeiden vaatteetkin kestävät ja kestävät - vai onko tämä vain tehty niin sanottuun vanhaan hyvään aikaan...?
Olen joskus ihaillut ihmisiä, jotka eivät erityisemmin välitä trendeistä ja tykkäävät pukeutua miten lystäävät. Nyt olen hoksannut, etten taida itsekään enää seurata trendejä senkään vertaa kuin joskus aiemmin, tai en ainakaan koe tarvetta pukeutua trendien mukaan. Sen sijaan pukeudun niihin omasta kaapista löytyviin lempparivaatteisiin.
Tarkkailen toki muita ihmisiä ja ihmisten pukeutumista, ja joskus nappaankin jonkin pienen idean sovellettavaksi omassa pukeutumisessa. En ole koskaan ymmärtänyt ajatusta, että uutta sesonkia varten pitäisi laittaa koko vaatekaappi uusiksi. Tyyliä saa tarvittaessa päivitettyä vanhoja vaatteita uudella tavalla yhdistelemällä, yksittäisellä uudella asusteella tai vaatekappaleella tai sitten muokkaamalla vanhoista vaatteista uutta.
Minulla on itseasiassa melko paljonkin 5-10 vuotta vanhoja vaatteita käytössä, enkä ajattele, että ne olisivat erityisen vanhoja. Mikä on sinun vanhin edelleen käytössä oleva vaate?
tiistai 17. heinäkuuta 2018
Puolen vuoden vaateostokset ja -kulut
Lupailin alkuvuodesta, että seuraan tänä vuonna vaateostoksiani ja niihin kuluvia summia. Ajattelin, että voisin tässä vaiheessa tehdä jonkinlaisen puolivuotiskatsauksen tähän mennessä käytetystä "vaatebudjetista". Mennään siis suoraan asiaan, tässä lista vaatehankinnoistani viimeisen 6 kuukauden ajalta:
Musta Calvin Kleinin pitsitoppi kirpparilta (8 euroa)
Laskettelusukat Rukan reissulta (34,90)
Gore-Tex-paikka (8,91)
3 Marimekon mekkoa Emmystä (yhteensä 134,73)
Musta Tiger of Swedenin jakku/neule Emmystä (36,90)
Yhteensä siis 5 vaatetta, 1 pari sukkia ja 1 tarvike vaatteiden huoltoon. Hintaa näille tuli kaikkiaan 223,44 euroa.
Alkuvuosi kului aika pitkälle todella vähin ostoksin. Mustan pitsitopin olenkin jo esitellyt blogissa. Laskettelusukat olivat tarpeellinen heräteostos: marssin suoraan rinteestä laskettelumonot jalassa hankkimaan oikeita laskettelusukkia, kun huonosti jalkaan/monoihin istuvat sukat alkoivat kiukuttaa kesken laskettelun. Sukat olivat siis ostos, joka ilahdutti koko loppureissun (ja toivottavasti vielä tulevatkin laskettelureissut). Gore-Tex-paikan ostin korjatakseni kuorihousut, joihin on tullut polveen reikä. Tämä varsinainen korjausoperaatio on tosin vielä tekemättä.
Emmy-tilauksen kanssa lähtikin sitten vähän lapasesta. Aloitin hiljattain uudessa työssä ja päädyin siihen perinteiseen tilanteeseen, että jouduin hieman miettimään työpukeutumistani uusiksi. Oman toimiston porukan lisäksi tapaan työtehtävien puolesta jonkin verran ihmisiä ja näihin tapaamisiin olisi kiva pukeutua kivasti. Ympäristö on kuitenkin todella erilainen kuin aiemmissa työpaikoissani ja joku jakkutyyli menisi mielestäni jotenkin yli. Olen aiemminkin harrastanut siistejä trikoomekkoja siistimmässä pukeutumisessa: mielestäni toimii hyvänä hämäyksenä, kun mekko näyttää asialliselta, mutta on samaan aikaan kuitenkin mukava ja rento päällä. Päädyin siis haaveilemaan Marimekon kuviollisia trikoomekkoja Emmyn sivuilta. En oikein osannut päättää minkä ostaisin, niin tilasin kaikki 3 kivaa (HUPS!). Näistä oikeastaan vain yksi vastasi sitä tarkoitusta, johon näitä olin ajatellut. Tiedättehän, kun Marimekko-tyyppisistä mekoista osa on hieman rajatapauksia, että näyttääkö ne enemmän yöpaidalta? Nämä kaksi mekkoa osoittautuvat päälläni juuri sellaisiksi, eli ei ehkä töihin kuitenkaan niissä. Pähkäilin mitä teen mekkojen kanssa, pitäisikö ne palauttaa. Totesin kuitenkin, että ne kaksi muuta mekkoa oli muuten kivoja ja sopivat hyvin muuhun käyttöön arjessa. Tilasin samalla kertaa mustan neuleen/jakun, joka on ajanut asiansa takkina viileämpinä kesäpäivinä.
Loppuvuonna olisi ryhdistäydyttävä uuden talvitakin oston kanssa. Nykyinen talvitakkini on ollut käytössä muistaakseni 7 talvea ja alkaa olla jo hieman parhaat päivänsä nähnyt. Uutta takkia olenkin jo katsellut pari talvea, mutta olen havahtunut asiaan vasta talven alennusmyyntien aikaan, kun suurin osa takeista on jo myyty.

Marimekkoa: toimistokelpoinen mekko ja yöpaidalta näyttävä mekko.
tiistai 10. heinäkuuta 2018
Ajatuksia alennusmyynneistä
Vaistoni kertoo, että nyt on kaupoissa alennusmyynnit menossa. En nykyisellään juurikaan pyöri kaupungilla tai ostoskeskuksissa, niin en oikeastaan ole ihan varma? Jonkin verran on sähköpostiin kuitenkin tullut uutiskirjeitä, jotka kertovat alennusten olevan käynnissä.
Jos tarkoitus on vähentää turhaa kuluttamista, niin miten sitten kannattaa suhtautua alennusmyynteihin? Tässä omat vinkkini, kuinka välttää hutiostokset alennusmyynneissä.

1. Pääsääntö on, että et tarvitse sitä, vaikka se olisi kuinka halpa. Vaikka se kukallinen pitsitoppi maksaisi 2 euroa, niin parempi jättää ostamatta.
2. Keskity ostoslistaan. Mitkä ovat niitä vaatekaappisi puuttuvia kulmakiviä? Alennusmyynneistä kannattaa etsiä ensisijaisesti laadukkaita perusvaatteita. Farkut ja ajattomat neuleet käyvät esimerkeistä, mitä kannattaa pyrkiä ostamaan alesta. Hieman kalliimmassa tuotteessa löydön osuessa kohdalle voi säästö olla useita kymppejä tai jopa satasia.
3. Perusvaatteiden lisäksi luottokosmetiikkaa kannattaa etsiä alennusmyynnistä. Itse pyrin hyödyntämään tarjoukset silloin, kun ripsari tai naamarasva vaatii uusimista. Kosmetiikan osalta kannattaa muistaa kohtuus ja ostaa vain sellaista, mikä tulee lähiaikoina käyttöön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)